Nirso nai apinan - ja muita opittuja viisauksia.

Takana on täyteläinen marraskuu. Ehkä elämäni täyteläisin, sillä usein marraskuussa en tunne eläväni. No nyt olen tuntenut. Sukelsin jäätäviin aaltoihin viikko sitten ja opin jotain surffaamisesta, aalloille antautumisesta. Surffiopettajani valisti: "You have to make a commitment with the sea."  En ollut ikinä aiemmin kokenut moista euforiaa, kun yhä uudelleen aaltoja kohti juoksemisesta ja laudalle heittäytymisestä. Pelkäsin jostain syystä aika paljon ennen tuntia, joten harjoittelimme tovin voittaja-asennetta kohtalotoverini Thomaksen kanssa.

Aalloissa  kohtasin suomalaisen "läpi harmaan kiven" -asenteen räpiköidessäni raivolla yhä syvemmälle. Jossain vaiheessa ymmärsin, että puskeminen vedenvoimaa vastaan ei auta. Yhteistyö ja niiden seitsemän aallon kuuntelu saattaisi auttaa. Meri on hyvä maadoittaja, jos kuvittelee välillä oikeasti olevansa supermies/nainen ja hallitsevansa tilanteen täydellisesti. Suolaiset aallot palauttavat mukavasti pinnalle, nöyrtymään vähän suuremmille luonnonvoimille.

Selkeä tehtävänanto á Anni

Sai töissä tehtäväksi lukea noin viisikymmentä portugalinkielistä kansantarua ja valita niistä kymmenen, joita käsiteltäisiin teatterin keinoin osana "Programa Escolhas", InteG.Arte -projektia. Projektissa kultturisesti eri juurista tulevia lähiympäristön jäseniä autetaan sopeutumaan tähän kulttuuriin, mutta samalla arvostamaan omia juuriaan, muun muassa taiteen keinoin. Projekti on oleellinen osa aluetta, jossa päivittäin tapaan ihmisiä muun muassa Kabo Verdestä ja Angolasta.
Kun tavasin tarinoista niin Aasiasta Macausta, Brasiliasta, Intiasta kuin Afrikastakin, en voinut kuin ihmetellä, kuinka monta maata Portugalilla oli aikanaan hallussaan (tarinoita oli ainakin 12 eri maasta) ja miten villejä arvoja tarinat kätkevät alleen.. Pohdin, kuinka näitä tarinoita on kuunneltu yhdessä nuotion loimutessa ja kylän vanhin on valistanut nuorta polvea.

Monissa tarinoissa maailman synnystä aurinkoa tärkeämpänä toimi yllättäen kuu.
Opin, että afrikkalainen musiikki syntyi, kun joukko apinoita tahtoi kiivetä kuuhun, kuu ihastui ylimpään apinaan, antoi tälle rummun.
Opin myös, että jos nainen valitsee liian pitkään tulevaa miestään, hän todennäköisesti nai apinan.
Tai päätyy yhteen miehen kanssa, joka muuttuu jättimäiseksi pelottavaksi käärmeeksi...

Vaikka tarinat ovat mustavalkoisia, jotkut ehkä tottakin ja arvot vanhoillisia, ne kätkevät alleen symboliikkaa, jota on mielenkiintoista peilata tähän päivään. "Contos" - eli tarina(teatteri)työpajaan osallistuivat niin Batoto Yetussa työskentelevät kolleegani, lähiön nuoria ja aikuisia sekä Suomesta moikkaamaan tullut "chefeni", Catia taidekseskus Kassandrasta. Työpajaa tuli seuraamaan myös mustana hevosena hanketta valvoja mamma, joka vähän kuumotti ensin olemassaolollaan. Sitten hänenkin suupielensä kääntyivät hymyyn ja kamera alkoi käydä, kun ohjeistin ryhmää muodostamaan tarinoihin vieviä kuvia käyttämällä apuna omaa ja toisten fysiikkaa.

Päädyimme lopulta tekemään mininäytelmiä kolmesta tarinasta, jossa kahdesta esille nousi neitseellinen, nirso tyttö, joka ei suostu kellekään vaimoksi. Kummassakin tapauksessa hullusti käy - toinen huomaa päätyneensä apinan kanssa avioliittoon ja toinen jää vangiksi suuren käärmeen kotipuun sisään. Jatkoimme työpajaa seuraavassa teatteri-workhopissa työskentelyä
"Grande Escolha" (=suuri valinta) tarinan kanssa. Tavoitteena on tehdä tarinasta moderni versio ennen joulua ja esittää se Batoto Yetussa. Esitystä seuraa mahdollinen forum-osuus, jossa kuulutetaan yleisön arvoja ja mielipiteitä valinnoista elämästä.Katsotaan, kuinka käy. Kun kyseessä on Portugali, mitä tahansa voi tapahtua..
Kuten se, että tällä viikolla saan osalle aikaa työparin, Argentiinasta lentäneen yhteisötaiteilijan! Jännittävää, helpottavaa, ihanaa jakaa vastuuta.

 Olen työssä huomannut rytmiikan, musiikin ja liikkeen tulleen yhä tärkeämmäksi tavaksi ohjata ja tuottaa (minusta) mielenkiintoista jälkeä. Olen myös alkanut luottaa siihen, että mistä tahansa saattaa tulla idea, jota käyttää työpajassa. Ihmiset ovat olleet yllättävän kiinnostuneita suomenkielestä täällä, ja olen opettanut klovneriakurssilla opettajan käskystä muille "Tuku,tuku lampaitani"-kehtolaulun.Lounaalla ennen tulevaa oppituntia olin opettanut paikalliselle kaverilleni suomalaista tervehtimistä. Lähiön keskittymishäiriöiset teinit sain hiljaiseksi nostamalla käden pystyyn ja huikkaamalla: "MOI." Tätä seurasi kiihkeä arvailu, mitä tuo mystinen sana tarkoittaa. Sitten päädyttiinkin tekemään spontaania rytmiikkaa tästä hienosta sanasta. Jos mitään muuta he eivät rytmiikasta muista, niin takuulla ainakin osaavat tervehtiä suomeksi.

 

"If you can't beat them, join them."

Arthure -kukko

On joulukuun toinen päivä, ja palasin juuri pitkältä viikonloppureissulta Portosta.  Portossa kuuntelin aamuisin maan kansalliskookottajan laulua keskellä kaupunkia, ja yön kostea kylmyys väistyi auringon alta. Arvostan valoa enemmän kuin koskaan.  Katselin kauan kaupungin keskellä virtaavaa Rio Douroa, maistelin hartaasti eri Portviinejä ja päädyin miltei paikalliskuppilan lavalla esiintymään, sillä suomenkieli herätti jälleen ihmeellisen paljon innostusta ja ihmetystä. Kuulin hauskan määritelmän, "kuin tonttukieli". En voinut muuta kuin allekirjoittaa sen punanuttuisena Joulupukin maan asukkina. On ilo olla tämän tonttukielen virallinen lähetti.

Portossa mieli lepäsi, oli vaikeaa olla pitämättä jumalaisen portviinin (ja Portugalin nimen) alkulähteestä. Paikasta, jossa asukit ystävällisyydestään huolimatta suhtautuivat penseästi pääkaupunkiin. "Lissabon ei ole minulle Portugalia", tokaisi eräs mies illanvietossa paikallisessa kuppilassa. Lissaboniin mahtuu niin monta kulttuuria, ja brassi- sekä afrikkavaikutteista meininkiä, joten se taitaa olla kummajainen tässä maassa. Tunnelma Portviini-taivaassa oli avoimen pikkukaupunkimainen, pohjoisen rauhallinen ja juron ystävällinen.

Portto oli minulle hellä, rosoinen ja kaunis. 

Kirjakaupassa

Melkein kotona

Keltainen toukokuu?

In the business

Just a normal afternoon in wine cellars

Kuinka monta kaupunkia on minussa ?

Jos jotain elämänohjetta olen täällä saanut kuulla, niin yksi niistä on selkeästi: 

"Con calma."

Rauhassa. Kaikki tapahtuu ajan kanssa. Niin ärsyttävän totta kuin se onkin. "A devagar se va longe", hitaasti pääsee pitkälle, muistuttaa paikallinen sananlasku sekä portugalinmaikkani. Jotta tämä ei unohtuisi, päätimme tehdä kaverini Katarinan kanssa asialle jotain. Katukauppiaan kanssa tolkuttoman pitkän con calma -kirjoituksen neuvotteluprosessin jälkeen lopputulos oli tämä:

Calma, coracão. Take it easy, love.

Nyt alkaa elämäni kummallisin joulukuu. Joulun odotus, jolta en tiedä, mitä odottaa. Ainoa, mitä nyt voin odottaa, on äidin lähettämän partiolaiskalenterin seuraava luukku tonttuineen ja lumisine kinoksineen, jotka tuntuvat tälle punanutulle kovin kaukaiselta ajatukselta. Mutta siitä rauhan ajatuksesta voisin pitää kiinni. Edes tämän kuun.

Beijinhos com muito calma,
Anni

@ Portto