Finding Lusomania: Sylvian joululaulua Lissabonista.

Talo on autuaan tyhjä. Ulkona tihuttaa vettä. Minä poltan kynttilää keittiössä. Kaikki asuinkumppanini ovat lähteneet kyliinsä joulunviettoon. Oli ensimmäinen aamu pitkään aikaan, kun en herännyt alakerran hurtan aamuserenaadiin. En kuule samanlaista liikenteen pauhua, kuin viikko sitten. Lissabonissa koulujen lomat alkoivat tiistaina ja suurella osaa työläisistä tänään. Niin minullakin. Kuuntelen Sylvian joululaulua täydellä teholla. Aamiaisena edessäni on kanelikahvia ja itsetehtyjä pipareita. Ja näin joulu saapuu Euroopan toiselle laidalle.

Joulukuu on ollut täällä täynnä loppuja, mutta myös uusia alkuja. Työssäni Batoto Yetuun perustamani teatteriryhmän ensiesitys, katutaitelijaryhmämme Grupo Novembron performanssi PERFECT GIFT ja huomenna vielä klovneriakurssin joulunäytös. Sain tiistaina viimeisen luovan tanssin tunnin jälkeen hämmentävän paljon pusuja pikkutytöiltä. Sekä kirjeen, joka kuuluu näin:

"Pidän sinusta. Kirjoittanut Nair. Pidän jokaisesta leikistäsi, olet niin rakas. En ikinä aio unohtaa sinua. Kun palaat, otan sinut vastaan avoimin sylin. Rakastan sinua ANA (!!). Kirjoittanut Nair."

Syy vuolaisiin sanoihin on selvä: Tammikuussa siirryn uuden työparini kanssa suunnittelemaan yhteisöteatterihanketta ja jätän toistaiseksi afrotyttöjen luovan tanssin ryhmän. Olimme työstäneet heidän elämästään inspiroituneita koreografioita viimeiset kerrat ja nyt katsellessa videolta Björkin "Human Behaviorin" tahtiin raivoavia tyttöjä, voin taputtaa itseäni olkapäille. Tämä oli takuulla jotain, mitä he eivät olleet aiemmin kokeneet.

Jowan valmistautuu myymään roskapussia

Myös Lissabonin kadut saivat kokea viime viikolla kansainvälisen performanssiryhmämme ensikosketuksen. Yhdessä meksikolaisen taidemaalaajan, ranskalaisen tanssijan ja espanjalaisen elokuva-alaa opiskelleen tytön kanssa päätimme käydä joulumaniaa vastaan näkymättömän teatterin keinoin. Tai totta puhuakseni, vasta itse esityksessä tajusimme, että yleisö, katua tallaavat joulushoppaajat eivät tajunneet, että kyseessä oli esitys. Joten se muotoutua näkymättömäksi teatteriksi, joka peilasi oikeaa tilannetta. Olimme keränneet pitkin Lissabonin roskiksia kaikkea rikkinäistä, käytettyä, poisheitettyä, paskaista roinaa ja taiteilleet päälle oikeat hintalaput, jotka joku marketti oli heittänyt pois. Yksi meistä toimi myyjänä, joka rakensi pienen puodin keskelle Lissabonin kalleinta ostoskatua ja alkoi mainostaa suureen ääneen, että vain häneltä, ja vain tänään, saa parhaimmat joululahjat. Jo tämä huuto sai arvioilta kymmenen ohikulkijaa hedelmälaatikoiden ympärille. Sitten ensimmäinen meistä saapui "ohikulkijana" ihastelemaan tavaroita. Pikkuhiljaa näyttelijät yksi toisensa jälkeen tuli pöydän liepeille ja alkoi kiinnostua samoista tavaroista. Huomasimme myös näytelmäämme astuneiden ohikuljoiden luonnollisen reaktion: Vaikka kyseessä olisi kuinka turha tavara, mutta kun huomaat, että joku toinen tahtoo sen, niin myös sinäkin.

Aloimme leikkiä toden teolla tällä teemalla ja päädyimme tappelemaan suureleisesti yhdessä ohikulkijaa näytteleiden kolleegojeni kanssa niin, että lopulta kaikista "hienoin" lahja, paperisäkki täynnä muoviroskaa, hajosi räjähtäen pitkin katua. Oli upeaa nähdä ohikulkijoiden reaktio "nyt se täydellisin lahjaidea hajosi", vaikka kyseessä oli tosiaan roskapussi, jonka päällä oli ollut hintalappu. Pienen hiljaisuuden jälkeen heräsimme kuin unesta ja tajusimme, mistä roinasta olimme tapelleet. Aloimme hiljaa hyräillä "Jouluyö, juhlayö" -hymniä ja tarjosimme vielä rojuja lahjaksi karsojillemme... Siivottuamme sotkua, tallasimme rojuinemme vielä pari katua laulaen hymniä.

Grupo Novembro after the show. Photo by Vanessa Marquez.

Praca de Comercio: Neljän miljoonan euron joulupuu

Toisenlaista hymniä kuultiin Grupo de Teatro de Batoto Yetun esityksessä Grande Escolha (Suuri valinta), jossa päähenkilöä näyttelevä tyttö on niin nirso sulhasehdokkaiden suhteen, että päätyy yhteen apinan kanssa. Olin yllättynyt viiden tytön ydinryhmän loputtomasta tarmosta ja pelottomuudesta, jolla he loivat tanssia ja räppiä keskellä näytelmää. Vaikka homma meni harjoituksissa välillä hysteriaksi ja kaaokseksi, oli myös hetkiä, jolloin he alkoivat itse toimia ohjaajina joillekin kohtauksille ja auttoivat hiomisessa, kun sitä pyysin. Se oli tärkeää, sillä välillä tuntui, että minulta loppui sanavarasto, jolla ohjeistaa. Tiedän myös, etten ikuisesti aio heitä ohjata, joten toivon, että he itse ottavat vastuuta ja jatkavat ryhmää lähdettyäni.
Eilen ryhmän täsmällisyys yllätti: Meidän tuli harjoitella ennen esitystä 17:30, ja puolet ryhmästä täpötti salissa jo tuntia aiemmin, 16:30!

Grande Escolha: Sulholle ei kelpaa mikään ruoka paitsi ...

Rekvisiitta esityksen jälkeen

Huh. Tänään alkaa loma. Tosin luvassa on vielä matka työporukan kanssa satumaiseen Sintraan, jossa satuin viettämään myös viime viikonloppuni. Menen toistamaan yökävelyn Sintran maagisten linnojen ja metsien kupeeseen, jotka kätkevät alleen legendoja lepäämättömistä sieluista ja yliluonnollisista tapahtumista. Voisin kuulla tarinat yhä uudelleen ja uudelleen. Siinä paikassa on jotain uskomatonta. Tulevan yökävelyn jälkeen loma alkaa virallisesti perjantaiaamuna värikuulasodalla noissa samoissa metsissä, jihuu!
Sitten saapuu Jumppasen Jenny, jonka kanssa jauhaa suomea ja joulunvietto voi alkaa.
Taustalla soi edelleen Sylvian joululaulu. En malta olla lopettamatta sanoihin:

"Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo
Sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo,
Sä siunaa se maa muistojen!"

Joulukuu on ollut minulle kaihoisin, sillä olen tiennyt, että tänä vuonna perinteitä en noudateta. Samalla tiedän, että on hyvä ravistella itseään totutuista kuvioista. Joulu voi saapua ilman Lumiukko-animaatiota ja joulukuusen koristelua. Voihan?

Vaikka minulla ei ole vielä aavistusta, mitä tänä jouluna tapahtuu, siitä tulee takuulla ikimuistoinen. Tähdet on samat myös Euroopan tällä laidalla ja toivon, että minulle tärkeän rauhantunnun saa aikaan missä vain, jossa on kynttilät (ja pipareita).

Kun aloin kirjoittamaan tätä blogia, ulkona tihutti vettä, nyt pilkistää jo aurinko.

Loistavaa joulunaikaa, ihmiset!

Beijinhos,

Anni