Pakaroita New Yorkille ja muita uusia muuvsseja.

On lokakuun 7. ja huljuttelen varpaita avoimesta ikkunasta. Huomaan, että suomalainen kesähulluus iskee ja koko ajan tekee mieli hymyillä idioottimaisesti auringolle. Varpaat on nostettu ylös, sillä kehoni tuntuu lyijyltä 12 tunnin afrotanssi+forró -rupeaman jälkeen.. Viikko sitten vielä kirmasin vesisateessa kera Nokian kumppareiden ja käytiinpä jopa paikallisessa Ikeassa kämppisten kanssa ostamassa kynttilöitä syksyn lämmikkeeksi. Luulin, että nyt alkaa pitkä ja piinallinen sade, energiani pikku hiljaa vähenee, mutta mitä sitten tapahtui? Takakesä!

Monday...

Tuesday..

Sunday: Somewhere between Cascais & Sintra

Se niistä säähehkutuksista. Nyt viikon tapahtumiin.

Luísan ohjaama afrotunti

Annin random -kokeiluhetki

 "Out of the box -thinker".   Näin Batoton projektipäällikkö Teresa kutsui minua. Ja näillä sanoilla minut passitettiin Paco de Arcosin lähiöön, tuomaan jotain uutta Luísan ohjaamalle afrotanssitunnille. Minulle kerrottiin, että tyttöjä on kahdeksan ja he ovat noin 8-11 -vuotiaita:  No, tyttöjä oli kyllä noin kahdeksan, mutta iältään he olivat 4-12 -vuotiaita. Minulle kerrottiin, että teettäisin ryhmädynamiikkaa tukevat harjoitteet alkuun... No, afrojumputus lähti soimaan välittömästi ja noin kymmenen minuuttia huidottuani musiikin yli Luísalle, oli vuoroni koittaa jotain uutta. Tytöt olivat tässä vaiheessa jo aika riehaantuneita. Huomasin aika pian, että ilman tarkkaa rytmiä homma hajoaa käsiin. Tytöt ovat tottuneet tiukkoihin ohjeisiin, joten Harry Potter -koulupuvussa ohjaava Luísa heille antaa. 

Oli voittajafiilis, kun tytöt ylipäätään ymmärsivät tuottaa pyynnöstäni omaa liikettä tämän päivän olotilasta. Tahdoin nähdä, miten ryhmä toimii ilman tiettyä muotoa, kuten ympyrää. Teetin muuri&pommi-harjoitteen. Se osoittautui vikatikiksi. Tytöt riehaantuivat täysin ilman tarkkaa muotoa ja kohta Luísa huutaa heille pää punaisena palaamaan asemiin. Lopputunnin keskityin seuraamaan, miten tunnilla yleensä toimitaan. Totesin saman, miten olin pohtinut aiemmin projektipäällikkö -Teresalle: On vaikeaa olla "Out of the box" -tyyppi, jos en ole ensin "In the box". 

Delció

Siispä kohti the Boxia, nuoria tyyppejä. Tapasin innokkaan 17-vuotiaan Delcío- pojan, joka tahtoisi perustaa Batoto Yetuun teatteriryhmän. Keskiviikkona oli ensimmäinen kokous Batoto Yetun tiloissa käyvien nuorten kanssa syksyn kulusta. Siellä minun tuli Delcion avulla esitellä tämä idea. Oli huomattavasti pelottavampaa olla suljetussa tilassa teinien kuin lähiön lasten kanssa. Olin suunnitellut paperille kertovani teatterin eri puolista, joita voisimme kokeilla. Sitten katsoin nuoria silmiin ja tajusin, että osalle heistä teatteri on täyttä hepreaa. Vaikenin ja mietin, mitä sanoa. Delcío avasi suunsa ja kertoa oman jo piiiiitkälle suunnitellun visionsa ammattimaisesta teatteriryhmästä. Naurahduksia. Tällöin projektipäällikkö- Teresa puuttui puheeseen. Ensin tarvittiin teatterista kiinnostuneet. Kokous oli kaoottinen enkä ymmärtänyt kaikkea, mutta sain paperille listan teatterin kokeilusta mieltyneistä ihmisistä. Samassa kokouksessa minut valjastettiin MUDAR -hankkeeseen, jossa nuorten keksimille ideoille voidaan hakea rahoitusta lokakuun ajan. Ensimmäinen meetinki tästä on keskiviikkona. Out of the box- ihminen yrittää selvitä kaikesta informaatiovyörystä..

Rummutusta by Bafode Bangoura

Mutta onneksi on liike. On tanssi. On lämpö, jossa levähtää. Tätä tekstiä kirjoitellessa lihakset alkavat pikku hiljaa sulaa keskipäivän auringon alla. Tuli sitten tanssittua tuntia viikonloppuna. Batoto Yetu järjesti kolmen päivän intensiivisen tanssi -ja rummutustyöpajan, joka huipentui eilisiltana Sagrada Familia -baariin. Siellä oli demo viikonlopun annista. Tanssi- ja rummutusmaestrot oli kutsuttu Berliinistä ja Ranskasta. Bouba Diaktite tanssiin ja Bafode Bangoura rumputyöpajaan. Afrotanssi oli kaukana kevyestä disco-reggaeton-hytkytyksestä, kun koko keho valjastettiin suurilla linjoilla liikkeiden käyttöön. Pohkeet huusivat hoosiannaa, kun alkulämmittelyissä pompittiin tauotta puoli tuntia. Yläkroppa, varsinkin niskat olivat koetuksella kehon kokonaisvaltaisesta käytöstä.

Bouba Diakiten tanssiopissa, Batoton rummuttajat komppaavat liikettä tauotta

Rummutus ja tamppaus kaikui pitkin Oeiraksen lähiötä, kun tällainen lauma tuotti liikettä.

Päivä kääntyi iltaan, ja tanssi jatkuu vaan..

Osallistuin tanssityöpajaan ja samalla tsekkailin, että kaikki osallistujat Espanjaa, Ranskaa ja pohjois-Porttoa myöten ovat ilmoittautuneet ja maksaneet työpajan. Olin lauantai-iltana suhteellisen kuollut ja kuuden tunnin tanssimisen jälkeen, mutta kuulin hyvistä forró -meiningeistä läheisessä kaupunginosassa, enkä voinut jättää menemättä. Suomalainen Mirkka & Madrugada korvissa soiden lähdin vielä kolmen tunnin forró -jameihin.

Sunnuntaiaamuna ei soinut enää mikään päässä ja ajatus vielä sunnuntai-illan kolmen tunnin afrotanssista ja illan demosta Sagrada Familiassa tuntui vaikealta. Siispä hyppäsin Cascaissa asuvan kaverini auton kyytiin ja lähdimme hetkeksi tuulettumaan ja kiertämään spontaanisti rannikkoa Sintran suunnille. Sintra on satumainen kylä, josta olin kuullut jänniä juttuja...

Ajelimme ja löysimme sitten pisteen, jossa maa loppuu ja meri alkaa. Euroopan läntisimmän kohdan. 

Ja mitä teen minä?

a) Näytän pakaroita New Yorkille Atlantin taa? b) Päätän vaihtaa shortsit turistien tuijotellessa..

Risti maan laidalla.

Seco, muito seco.

Cabo do Roca, kaunis läntisin laita Eurooppaa.

In to the wild!

Cabo do Roca on siis paikka, jossa ennen muinoin ihmiset luulivat maan päättyvän. Luonnon karuus ja  ihmeellisyys hiljensi jälleen. Voin hyvin kuvitella, miksi ennen ihmiset uskoivat, että tästä alkaa ikuinen meri. Meri oli siinä kohtaa voimakas, sininen ja vihreä. Tuli hinku päästä sen syleilyyn. Niinpä ajelimme vielä pienelle rannalle jonnekin Cascaisin ja Sintran kylän väliin ja kävin kenties viimeistä kertaa Atlantin aalloissa tänä "kesänä".

Atlantista energiaa saaneena hyppäsin keskellä sunnuntai-illan afrohytkytystä ja hioimme koreografiaa iltaa varten. Hiekka tippui varpaiden välistä ja meriveden suola puski ihon läpi. Olin päässyt jonkin väsymystilan yli, sillä tanssi tuntui kevyemmältä kuin aiemmin. Ja jotakuinkin tältä se lopulta illan demossa näytti:

Vähän jännitti. Meitä olikin kuusi plus ope.

Mutta sitten me tanssittiin ihan yksinäänkin.

On harmi, että Blogger ei suostu lataamaan tänne videoita illasta. Varsinkin rummutustyöpajan komppi yhdistettynä tanssiin oli nerokas. Sen jälkeen alkoi vapaa osuus, jossa jokainen rummuttaja ja tanssija improvisoi muiden hurratessa villisti vieressä. Heräsin ajatukseen, että täällä minä olen Lissabonissa,  tuiki tuntemattomien ihmisten keskellä ja  tanssin yleisön edessä tyylillä, johon tutustuin vasta perjantaina. Näyttää varmasti huvittavalta. Ja kaikki taputtavat. Sain eräältä Batoto Yetun rastafarilta kyydin tähän paikkaan (tosin ensin kiersimme ymäpri kaupunkia 50 minuuttia löytääksemme sen), enkä varmaan osaisi julkisilla täältä kotiin. Ja silti minulla on turvallisempi olo kuin aikoihin. Olen uusien asioiden keskellä ja itsensä haastaminen niiden edessä antaa suunnattomasti energiaa.

Löysin ystäväni Hannen facebook -seinältä:

My answer would be: Yesterday. Toivottavasti myös today. Tuosta kysymyksestä lähtee tämä viikkoni käyntiin. Suunnitteluni Mudar- hankkeeseen, jossa nuoret voivat tehdä muutoksen ja parantaa lähiympäristönsä viihtyvyyttä. On tultava "Out of the box" ja uskallettava kokeilla asioita eri kantilta. Vaikka ihan vähän, arjessa, joka päivä. Sillä aina on se "box", johon voi palata, jos pelottaa.

Beijinhos,

Anni