.. Nimittäin Nokian
kumisaappaat. Viime maanantaina, yökolmelta Helsinki-Vantaan lentokentällä
tiesin, että tulisin sulamaan määränpäässä helteeseen saappaideni, villasukkien
ynnä muun talvivaatekerroksen alle. Tahdoin valmistautua Atlantilta tuleviin
tyrskyihin ja jättisateisiin. Näin viikkoa myöhemmin maistan kyllä valtameren
suolan suupielissäni, mutta sateista ei ole tietoakaan. Sain tänään
ensikosketukseni Atlantin arvaamattomiin aaltoihin, kun pääsin Costa
da Caparican rannalla Almadaan, toiselle puolelle jokkee!
Asun siis Lissabonissa. Ikkunastani näkyy kuuluisa neilikkavallankumouksesta muistuttava Ponte 25 Abril -silta sekä Almadasta käsin meininkiä valvova Christo. Että hyvissä käsissä ollaan. Kuulen, kun alakerran koira haukkuu, mummot naukuvat kadulla "esta mau, esta mau" ja läheisen kirkon kellot lyövät tasaista tahtia. Mutta palataanpa hetkeksi alkuun.
Lähdin Lusomaniaan Euroopan Unionin Youth in Action -hankkeen kautta Associacao Cultural e Juvenil Batoto Yetuun työskentelemään Caxiaksen lähiössä asuvien maahanmuuttajanuorten kanssa. Tyypit BY:ssa ovat erikoistuneet tanssiin, rytmiin ja portugalin-afrikkalaisten juurten elvytykseen. Portugalilla onkin yllättävän laajat (nykyään) kaksisuuntaiset yhteydet niin kolonialismiaikojan Afrikkaan, kuin myös Brasiliaan sekä Aasiaan, jonne portugalilaiset kiikuttivat ensimmäiset kuuluisat chilit Etelä-Amerikasta. Maailmani pienenee koko ajan, kun kävelen kaduille ja tuijottelen kulttuurien suloista sekametelisoppaa.
Blogissa käytetty nimi, Lusomania, on kuitenkin ongittu kauempaa: Ennen roomalaisten väkivaltaista väliintuloa (200 eaa.) Portugalin seudulla eleli sitkeä lusitanialaisten heimo, jotka eivät millään tahtoneet antautua suurvallan alle. Pyöreät 60 vuotta kestänyt vastarinta tainnutti toverit, ja niin katoliset kirkot ynnä muut Santot hävittivät pikku-lusitanialaiset alleen. Löysin heti yhteyksiä pienen pohjoisen suomen kansan taisteluihin, kun tutustuin pidemmälle historiikkiin (kiitos Mondo sekä Anniina). Portugaliin lähtiessä minua kiinnosti maan tunnettu, melankolisen fadon täyteinen kulttuuri sekoitettuna afrikkalaisen kizomban iloon ja brasilialaiseen rehevyyteen. Onko yhtä Portugalia, Lusomaniaa olemassa?
Joku viisas on sanonut, että ihminen lähtee toisiin kulttuureihin löytääkseen omansa.
Voiko tällaisessa kulttuurien sopassa löytää mitenkään kotia?
Ja miten minä voin auttaa nuoria portugueseja pitämään yhteyden juuriinsa?
MITÄ MIE TÄÄLLÄ TEEN, mitä kummastelen, koen, tunnen?
Sen kertoo tämä blogi.
Beijinhos,
Anni
Asun siis Lissabonissa. Ikkunastani näkyy kuuluisa neilikkavallankumouksesta muistuttava Ponte 25 Abril -silta sekä Almadasta käsin meininkiä valvova Christo. Että hyvissä käsissä ollaan. Kuulen, kun alakerran koira haukkuu, mummot naukuvat kadulla "esta mau, esta mau" ja läheisen kirkon kellot lyövät tasaista tahtia. Mutta palataanpa hetkeksi alkuun.
Lähdin Lusomaniaan Euroopan Unionin Youth in Action -hankkeen kautta Associacao Cultural e Juvenil Batoto Yetuun työskentelemään Caxiaksen lähiössä asuvien maahanmuuttajanuorten kanssa. Tyypit BY:ssa ovat erikoistuneet tanssiin, rytmiin ja portugalin-afrikkalaisten juurten elvytykseen. Portugalilla onkin yllättävän laajat (nykyään) kaksisuuntaiset yhteydet niin kolonialismiaikojan Afrikkaan, kuin myös Brasiliaan sekä Aasiaan, jonne portugalilaiset kiikuttivat ensimmäiset kuuluisat chilit Etelä-Amerikasta. Maailmani pienenee koko ajan, kun kävelen kaduille ja tuijottelen kulttuurien suloista sekametelisoppaa.
Blogissa käytetty nimi, Lusomania, on kuitenkin ongittu kauempaa: Ennen roomalaisten väkivaltaista väliintuloa (200 eaa.) Portugalin seudulla eleli sitkeä lusitanialaisten heimo, jotka eivät millään tahtoneet antautua suurvallan alle. Pyöreät 60 vuotta kestänyt vastarinta tainnutti toverit, ja niin katoliset kirkot ynnä muut Santot hävittivät pikku-lusitanialaiset alleen. Löysin heti yhteyksiä pienen pohjoisen suomen kansan taisteluihin, kun tutustuin pidemmälle historiikkiin (kiitos Mondo sekä Anniina). Portugaliin lähtiessä minua kiinnosti maan tunnettu, melankolisen fadon täyteinen kulttuuri sekoitettuna afrikkalaisen kizomban iloon ja brasilialaiseen rehevyyteen. Onko yhtä Portugalia, Lusomaniaa olemassa?
Joku viisas on sanonut, että ihminen lähtee toisiin kulttuureihin löytääkseen omansa.
Voiko tällaisessa kulttuurien sopassa löytää mitenkään kotia?
Ja miten minä voin auttaa nuoria portugueseja pitämään yhteyden juuriinsa?
MITÄ MIE TÄÄLLÄ TEEN, mitä kummastelen, koen, tunnen?
Sen kertoo tämä blogi.
Beijinhos,
Anni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti