"Respira rapariga, respira!"

"Hengitä tyttö, hengitä!". Olin sulloutunut pienen pakun etupenkille sairaanhoitaja -Anan ja brasilialaispapan väliin. Frank Sinatra lauleli radiossa "I'm in the mood for love" ja mittari näytti +34 astetta. Määränpäänä oli "Banco alimentar contra al fome".

Tavoitteena oli hakea elintarvikelahjoituksia sekä päiväkeskukseen (jossa vieressä hikoileva Ana työskenteli) että organisaatioon, jossa minä työskentelen. Brassipappa toimi vapaaehtoisena tässä ruljanssissa, muiden Banco Alimentar- tyyppien kanssa.
Oli hienoa nähdä järjestäytynyttä toimintaa, jossa isot supermarketit ympäri maan lahjoittavat tietyn osan elintarvikkeistaan hyväntekeväisyyteen. Miinuksena toiminnassa on, että koskaan ei tiedä, mitä milloinkin lahjoitetaan. Maanantaiaamun orastavassa helteessä hiki valui ja pavut, riisit, maidot, ananakset, jäätelöt ynnä muut päätyivät takakonttiin. Mie laskin tavaroita, pakkasin ja jauhoin portugaliksi ruokasanastoa sen kun vain ehdin. Hikisen toiminnan kautta oppimista, wuhuu!

Batoto Yetu, organisaatio, jossa työskentelen, on taidetoiminnan ohella keskus, joka auttaa sosiaalisen tuen ulkopuolelle jääviä lapsia (nuoria) ja heidän perheitään. Susana, joka työskentelee oficinan puolella, auttaa näitä ihmisiä työ- oleskelulupien yms. hankinnassa. Teresa, BY:ssa toimiva sosiologi, auttaa muun muassa EU:lta haettavien ruoka-avustusten paperitöissä. "Besides the art activities, you need to feed the people."  Kun perheessä on 12 ihmistä ja vain yksi käy pimeissä töissä, on totta, että ennen taidetta tulee saada fyysinen nälkä taltutettua. Ja Batoto Yetu auttaa siinä mahdollisuuksien mukaan. Sosiaalipuoli tässä organisaatiossa on hyvin järjestäytynyttä ja heillä tuntuu olevan hyvä maine Caxiaksessa.

Casa Santo Bento pienemmille kavereille

Batoto Yetun vaatimaton ulkokuori

Kriisin myötä toiminta BY:ssa on muuttunut rajusti, sillä enää heillä ei ole varaa palkata viikottaisia naamiokurssin vetäjiä, laulu- tai tanssiopettajia. Toiminta on jakautunut sosiaaliseen ja taiteelliseen puoleen, jotka tukevat toisiaan mahdollisuuksien mukaan. Batoto Yetu on paikka, johon nuoret saavat tulla hengaamaan ja oppimaan taiteen kautta asioita. Raha on niin tiukassa, että tukien vuoksi toiminta on pitänyt rajoittaa yli 12-vuotiaisiin, sillä vieressä sijaitseva kristillinen Santo Bento on saanut tukea alle 12-vuotiaiden toimintaan. Pienet kaverit kuitenkin käyvät harva se päivä Batoto Yetun ovella ja pyytävät joko päästä sisään tai tavaroita lainaksi. BY:lle on kuitenkin sanottu, että jos he haluavat pitää toimintansa, heidän tulee keskittyä nuoriin. Jos he saavat vihiä, että täällä on keskitytty muualle kuin omaan kohderyhmään, menevät rahahanat kiinni. Myös pistokäyntejä suoritetaan. Voihan mielivalta ja byrokratia sentään...

 Lauantaisin BY järjestää african style tanssitunteja, joita vetää Odette, tyttö, joka kuuluu Batoto Yetu -dance companyyn. Itse tanssipuoleen kuuluu kymmenkunta ihmistä. Heille kaikille palkan maksaminen keikoista on mahdotonta, ja siksi toiminta on hajanaisempaa. Syksyn mittaan (ainakin osa) tanssiryhmästä menee vetämään workshoppeja mm. kouluihin. Lokakuun alussa BatotoYetun tiloissa on myös kolmen päivän intensiivi-tanssityöpaja. Teresa kertoi, että "Human resources" ei ole saanut rahaa, mutta materiaaleja ja materiaalisia lahjoituksia he saavat paljon eri tahoilta. Tästä syystä he toivoivat, että jahka olen tutustunut rauhassa tyyppeihin ja toimintaan, tekisin oman projektin Batoto Yetun nuorten kanssa. Olen saanut jo jotain ideoita kehollisuuden ja kielen oppimisen yhdistämisestä, mutta tahtoisin selvitellä vielä tarkemmin, mitä he tarvitsevat...

Valokuvausprojekti, jonka aiheena "mitä tykkään tehdä nyt / mitä tahdon tehdä tulevaisuudessa"

The hall

The wall

 

Tila, jossa mm. opiskelen portugalia, jossa tehdään naamioita jne..

... Tietokonehuone. Onneksi on edes kivat värit.

Tykkään aika paljon keltaisesta, joten värikäs työskentely-ympäristö tuntuu kivalta. Mikä taas EI tunnu kivalta, on tietokonehuone, johon BY:ssa käyvät teinit tykkäävät jumahtaa. Minulle sekä teinit että tietokoneet ovat vähän pelottava ympäristö. Olen kuitenkin uskaltautunut tietokonehuoneeseen ja moikannut tyyppejä, yrittänyt saada selkoa heidän elämänmenostaan. Pelottavaa, että kulttuurista huolimatta tämä koneella naputtelu syö yhä enemmän aikaa todellisuudelta ja tyypit keskustelevat toisilleen irrottamatta katsetta ruudusta. Ehdin jo luoda päähäni uhkakuvia "tätäkö tämä aina täällä on", kun Teresa kertoi että koulu alkoi virallisesti tänä maanantaina, ja nyt aletaan startata aktiviteetteja ja painostetaan pois koneelta... Harmi, olin jo suunnitellut kuinka katkaisen sähkövirrat koneista, ja suljetaan koko tietokonesektio tästä organisaatiosta.

"Leikitäänkö yhdessä? Siis netissä?"

Ennen tuloani kuvittelin toimivani ikäluokaltaan Casa Santo Bentossa käyvien lasten kanssa (alle 12v.), joten motivoituminen tähän haastavampaan ympäristöön vie aikansa. Kerroin Teresalle ja Susannalle tästä väärinymmärryksestä. He sanoivat, että voin tehdä tuttavuutta viereisen talon kävijöiden kanssa ja jos aikaa on, luoda projektin myös heidän kanssaan. Vaikka Santo Bento on saanut rahaa, jolla ostaa vaikkapa hyppynaru tai muuta materiaalia aktiviteetteihin, heillä ei tunnu koskaan olevan mitään. Lapset käyvät pyytämässä lainaan milloin palloa, milloin hyppynarua. Loppujen lopuksi minä päädyin tekemään tuttavuutta heidän kanssaan hyppimällä narua ja keskustelemalla eri maista. Se oli kivaa! Lasten kanssa puhuminen on helpompaa. Ja hiki, joka leikkiessä tuli, mah!


Olen palannut täällä ajatukseen, joka tuli päähäni silloin, kun muutin Madridista fyysisen teatterin opinnoista takaisin Suomeen: Hikisenä tuntee elävänsä. Silloin tuntuu, että kaikki aistit ovat auki eikä mikään ole mahdotonta. Haluaisin yhdistää tätä ajatusta elämään, työhön, mitä tahansa teen. Pitää yllä sellaista hyvää lämpöä koko ajan.

Karine & Val

Tajusin myös viime viikolla, kuinka tärkeää on muistaa vieraassa kulttuurissa ne asiat, joista saa kiksejä, sitä hikeä pintaan. Kävin juoksemassa aamuisin Rio Tejon rannalla Belémin tornille asti, ja aloitin Jardim de Estrela -puistossa voimajoogan. Löysin myös sunnuntai-iltana Forrón, ihanan brasilialaisen tanssin, jota tanssattiin uuden kämppikseni Karinen ja brassinaapurimme Valin kanssa Avenida da Libertitadella puoleenyöhön asti. Oli mahtavaa nähdä, miten brassimusiikin rakastajat nuoresta vanhaan bailaavat yhdessä keskellä katua. Viva la hiki, viva la forró, viva la floooow!

 Viime viikon elin vahvasti flow:n mukana, sillä Lissabonin kotoisa meininki vie mukanaan: Miten tähän kaupunkiin mahtuukin niin paljon festivaaleja ja ilmaista taidetta! Oli open air cinemaa ja 50-luvun elokuvia, Alfama-Te -kaupunkifestaria, kauhufestaria, Voguen Fashion Week... Ja ihmiset, ne tekevät kaupungin. Ilman ystävällisiä sieluja olisin ollut monta kertaa pulassa. Lähes jokaisella kun on auto Lissabonin jyrkkiä teitä varten, ja minua on haettu ja tuotu kotiin enemmän kuin koko Helsingissä oloaikanani yhteensä. Se on omituista.
 
Jätin viikonlopuksi Lissabonin ja matkasin junalla Cascaisin kylään. Siellä oli LUMINA - valofestivaalit. Vanha Joensuun tuttuni, lahjakas Kari Kola oli taikonut kylän isoon puistoon Nordic Elements -teoksen. Puisto imaisi kokijan keskellä kalevalaista, alkukantaista tunnelmaa. Tunnelma oli taianomainen, mystinen. Puut näyttivät miltei huurteisilta eri valojen leikkiessä niiden lehdillä. Kantelemusiikki ja vahva aistimaailma vei jonnekin syvälle, alkujuurille. Oli jännittävää kokea vahvasti omat juuret keskellä portugalilaista miljöötä. Kokemus oli miltei meditatiivinen  ja ensimmäistä kertaa täällä ollessani tunsin melankoliaa. Eikä se ollut huono kokemus. Täällä melankoliaan, suruun ei käperrytä, vaan se on kaunis asia. Että tuntee elävänsä, kuten paikallinen kaverini asian ilmaisi.

Nordic Elements @  parque Marechal Carmona

Ilmatar, kaiken luoja.. Tanssi tänne Joensuusta asti.

LUMINA -festarin jälkipuinnit, jotain hippejä.

Palasin eilen Cascaisista kotiin ja sunnuntai-melankolia olisi ottanut vallan ilman hyvää kotia. Onneksi lomilta kotiin lompsi Karine. Hänen kanssaan lähdimme läheiseen puistoon MEO jazz- festareille, törmäsimme brassinaapuri Valiin, sitten päädyimmekin jo tanssimaan forróa.. Täällä aamulla ei tiedä, mihin ilta päättyy. Ehkä Atlantin aallot opettivat minulle tämän asenteen jo ensimmäisellä viikolla: Don't try to fight against the flow. Just go with it.

Eka ilta kotikulmilla uuden kämppiksen kanssa. Tähysteltiin  koneita ja jazzia.

Aamu Cascaisissa Capitano-kisun kanssa.

Doetos de Sé -baari bossanova-keikan jälkeen.

Melkein kun lunta, in Lumina festival.

 Ihmeellisiä on ihmisen suonet. Voivat muodostaa syrämmen.

Rakastan junia.. ja merta. Puolen tunnin työmatka Lissabonista Caxiakseen, <3 .

Löysin takapihalta baarin.

Lissabonin lempeässä yössä.

Onpa hassua, että tämän kirjoittamiseen meni muutama tunti. Helle on pehmittänyt pään eikä ajatus vielä kulje. Olisi hullun paljon pieniä kujeita kerrottavana, mutta jääköön seuraavaan kertaan. Nyt uuteen viikkoon, uuteen voimajoogaan käy tie! Hikeä ja hengitystä, näillä ajatuksilla tämä rapariga kulkee.

Beijinhos,

Anni

Above the Caxias..