Koti on siellä, missä on hyvää kahvia.

Lentokentällä rinkkaa odotellessa riisuin itseni tuhansista villapaidoista niin, että Batoto Yetun Teresa tunnisti minut nimikyltteineen yhden vaivaisen vanhan kuvan perusteella. Heti laskeuduttuani lentokentällä tunsin kotoisuuden; ihmiset puhuvat hiljaa, vähän vaivautuneesti

Eka portugalilainen home made cafe..

ja apua annetaan pyydettäessä  - vilpittömän ystävällisesti kuitenkin. Kun olimme etsineet Teresan kanssa autoa noin puoli tuntia lentokentän eri parkkikerrosten onkaloista ja löytäneet sen (JOKAISELLA tähän asti tuntemallani lissabonilaisella on oma auto "kriisistä" huolimatta..)  niin pääsimme ajelemaan Lissabonin läpi. Avonaisen ikkunan hulmuttaessa hikistä tukkaa näin koko keskustan kirjon, hienoista lentokentän lähelle rakennetuista bisnestorneista perinteikkääseen Alcântara-lähiöön, jota asutan yhdessä suloisten mummojen ja pappojen kanssa. Heitä on ainakin puolet kadun tallaajista. Ja heillä tuntuu olevan paljon asiaa, ovathan he nähneet Lissabonin monet vaiheet. Sääli vain, etten espanjan kielitaidosta huolimatta silti heistä selvää saa. Portugalin ymmärtäminen on osoittautunut yllättävän haastavaksi, jos puhujana on naapurin mummo tai joku kulttuuriorganisaatiosta, jossa työskentelen. Poco a poco ..

Ikkunasta näkyvä Jesus ..

Kotikatu..

..seka huoneeni ennen kunnon "kotiutumista".

Etsin, löysin: pastéis de Belem.

.. Niin, se työ. Poco a poco. Yliopistot, koulut sekä siinä sivussa työni alkanevat ensi viikolla. Tällä viikolla tuli syötyä se pastéis de Belém, maistettua Caldo Verde- keittoa sekä mereneläviä, ihasteltua miradouroissa kaupunkia yläilmoista sekä luisteltua liukkailla  katukivetyksillä. Tietysti eksyin kuuntelemaan spontaania fadoa, kun baarin valot himmenivät ja paikallisista yksi toisensa jälkeen astui eteen antamaan oman tulkintansa kaipauksesta. Elämänkokemus kuului ja näkyi. Vaikutuin. Eksyin harhaillessa kaupungilla monta kertaa, luovutin ja joka kerta juuri silloin löysinkin etsimäni. Olin epäsuomalainen, kyselin ja roikuin bussikuskien hihoissa, että tiedän missä jäädä pois. Hengailin turkkilaisten kanssa, jotka eivät puhu muuta kuin maanmiehiensä kieltä. Tunsin suurta yhteenkuuluvuutta ja yksinäisyyttä, katselin vuoroin merelle ja vuoroin turistilaumoja. Keskustelin paikallisten kanssa "kriisistä" (lamasta), yksityisautoilusta ja tulevaisuuden aatteista.

Mario João kotihoodeilla @ Praco de Arcos

Suurin saavutus kuitenkin tällä viikolla olivat parit yksityissessiot portugalin opettajani, uuden ystäväni Maria Joãon, kanssa. Maria sattuu myös olemaan muun muassa kirjailija, kääntäjä ja tehnyt teatteria aikanaan, asunut vaikka ja missä. Hänen kanssaan on keskusteltu vallankumouksesta, ajasta, jolloin kolmen kesken kadulla juttelu luokiteltiin luvattomaksi kokoontumiseksi ja ajasta, jolloin poliisit tulivat yliopiston ruokalaan ja raskaana ollut tyttö sai luodin jalkaansa. Ihan vain järjestyksen ylläpitoa varten. Maria on nainen, jota ihailen. Hän on viisas, luova kuin mikä, kaunis sisältä ja ulkoa 63-vuotiaana. Ensimmäinen portugalin tuntimme päättyi kahvitteluun ja kävelyyn meren äärellä hänen kotikylässään ja toisen tunnin jälkeen hän jo kutsui tulevan viikonlopun Festa da Avante -kommarifestareille. Festarit olivat Almadassa, Lissabonista (ja kotini vierestä) lähtevän sillan toisella puolella. Päädyin lopulta kyllä joen sille puolelle, tosin rannalle, paikallisten saattamana. 

Vielä hetki portugalinkielisen lastenkirjallisuuden tankkausta, hyvää kahvia ja auringon värjäämän ihon tuoksua, sillä arki tulee, tunnen sen.
Luulen, että sään viiletessä tämä suomalainen sairaus, aurinko-fanaattius ("kohta se menee pois kuitenkin pois") talttuu, ja jatkuva huimasta valonmäärästä johtuva touhuaminen laantuu. Tämän kaupungin tunnelmassa on hyvät puitteet sille, että oppii vain olemaan. Istumaan, tuijottamaan merelle ja juomaan hyvää kahvia.

"This is where paradise (the ocean) begins". Maria João

Hard studying: A Pequena Sereia..

The perfection: Sunday morning & Praia da Mata @ Almada

Sunday evening walk: Street fado

"Iloa työhön!" - näkymä kulmakuppilastani

Sunnuntai-illan jammailijoita miradouro de Santa Lucialla

 Tudo bem.

Beijinhos,

Anni